Ennakoivan ajon merkitys liikenteessä

traffic-kuta-bali-image-indonesia-30319659Ennakoiva ajo on monipuolinen käsite, jota voidaan tarkastella monin tavoin.

Ennakoiva ajaminen alkaa jo reilusti ennen ajon alkua. Alitajuisesti ennakoiva ja kokenut kuljettaja selvittää mielessään ja käytännön toiminnoissa lukuisia asioita ennen ajoneuvoon nousemista….Yksilöllä on suuri vastuu kaikkien turvallisuudesta liikenteessä. Vastuu korostuu ajoneuvon massan kasvaessa

Moni voi halutessaan tarkastaa tulevan säätilan ajoreitiltään etukäteen säätiedotuksista. Nykyaika mahdollistaa tulevan sään muutosten huomioimisen jopa tunti tunnilta ja paikkakuntakohtaisesti netin erilaisista sääennusteista perinteisten television tai radion sääennusteiden lisäksi. Suomi on suuri maa ja olosuhteet vaihtelevat reilusti idän ja lännen, etelän ja pohjoisen välillä. Olosuhteet voivat muuttua dramaattisen nopeasti ja yllättäen kuten Konginkankaalla reilu 15 vuotta sitten. Ennakoiva ajo pelastaa….

Hirvieläimet ovat siirtyneet nyt talvilaitumilta kesälaitumille.  Metsästäjät pyrkivät taas saamaan saalista syksyn mittaan. Auringon nousu- ja laskuajat ovat otollisimpia hirvikolareille – ainakin onnettomuustilastojen aikamäärien mukaan. Vuonna 2017 lähes 2000 hirvikolaria. Hirvi-/riista-aitojen päättymispaikat ja hirvivaroitusmerkkien alueet ovat paikkoja ja hetkiä, jolloin tarkkaavaisuutta tienvarsille tulisi lisätä. Kaikki luonnon muutokset eivät olekaan niin hektisiä. Merkinnät on asetettu yhdessä paikallisten metsästäjien kanssa, jotka tuntevat ”valtion karjan” liikkeet. Muista kesällä myös pohjoisen teillä hyönteisiä karkuun tulevat porot!!!

Kuljetettavan ajoneuvon lähtötarkastukset vievät muutaman minuutin, mutta voivat estää matkan katkeamisen tai vähentää hankaluuksia, jos ollaan tarkkoina ennen käskyä ”start your engines”. Huolenpito ajoneuvosta, määräaikaishuollot, renkaiden kunto ja ilmanpaineiden aktiivinen tarkkailu, valot edessä ja takana, niiden toimivuus ja puhtaus, lasinpyyhkimet, tuulilasin puhtaus myös sisältä, ajoreitin suunnittelu, taukojen ennakointi, lastin kiinnitys lastatessa ja sidonnan tarkistus taukojen yhteydessä.  Pitkä lista asioita, joiden avulla varmistetaan matkan sujuminen vähäisemmillä harmeilla.

Yllä vain muutama asia, joita tehdään tietoisesti ja tiedostamatta, osana ammattilaisen arkea, korostamatta monien muiden asioiden vaikutusta. Sinulla voi olla monia muita hyviä rutiineja, joilla varmistat ennakoimalla oman matkasi onnistumisen.

Onkos tullut levättyä riittävästi ennen ajo- tai työrupeamaa – ihan oikeasti vai onko tullut univelkaa sairastuneen lapsen valvottaessa, onko joku muu asia häirinnyt lepohetkiä?

Kuljettaja on avainasemassa, päätöksien tekijä käytännön liikennetilanteissa jo ennakkoon.

Tavoitteena on oltava, että ennakoiva kuljettaja osaa tunnistaa riskejä, ennakoida ja välttää vaaratilanteita sekä kehittää koko ajan omaa ajamistaan turvallisemmaksi.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *